STUDIO VILLI-IRA

 

HISTORIA

Villi-Ira

Olen toiminut aikuisviihdealalla hyvin monipuolisesti ja kokemusta on kertynyt. Minulle ovat tuttuja puhelinviihde, strippaus sekä erilaiset esiintymiset pienille ja suurillekin ryhmille. Viimeisimpänä
aluelaajennuksena olen kolmen vuoden ajan  järjestänyt kinky- ja pari-iltoja kutsuvieralleni.

Olen tehnyt myös filmejä: ohjannut, käsikirjoittanut ja editoinut lähes kaiken tekemäni tuotannon itse.


Sm-sessiot aloitin pysyvässä studiossa Turussa Jokikadulla vuonna 1999.  Studio jatkaa edelleen, nyt uusissa tiloissa Läntisellä pitkälläkadulla. Myös Tampereen Hämeenkadulla oli 1999-2001 studio.
Helsingissä studioni ehti toimia kahdessa eri paikassa. Villittely on tarvinnut tilojen laajentamista. Nyt toiminkin kartanossani Kirkkonummella.

Käytännön kokemuksen lisäksi olen hankkinut myös teoreettista pätevyyttä ja opiskellut seksuaalineuvojaksi (AMK).

En toimi studioissani yksin, vaan joukkueeseeni kuuluu paljon erilaisia tasokkaita, kauniita kotimaisia, tervejärkisiä Dominoita ja palvelumme ovat hyvin monipuolisia. Tarjontamme: fetissi-leikit, pehmeät ja rankat sm-sessiot, roolileikit, wc-sessiot, tv-ladyjen palvelut ja muut erikoisuudet. Yhteisiä sessiotapoja on yli 100. Osa meistä tekee myös privaattiesityksiä. Kysy rohkeasti lisää. Seksipalveluita meillä ei
kuitenkaan ole tarjolla.

Tilamme ovat toimivat myös parien ja pienten ryhmien sessiointiin. Järjestämme mielellämme ikimuistoisia polttareita ja olemme osana myös muita pikkujuhlia.

 

Studio Villi-Ira Kirkkonummella

Studio Villi-Iralla työskentelee päävaltiatar Ira itse ja vuorotteleva joukko hänen kollegojaan.

Ira aloitti toimintansa Vallilassa vuonna 2001 syksyllä. Iralla oli kolmenkympin kriisin voitettuaan jälleeen virtaa uusiin kuvioihin. Syksyllä 2003 oli jo uudistusten aika ja entistä laajemmat tilat avattiin Pursimiehenkadulle. Tilat olivat toimivat, mutta Iran haave omasta kinkykartanosta kutkutti. Pitkän rakennusprosessin jälkeen uudessa Pohjoismaiden suurimmassa kinkystudiossa startattiin
Kirkkonummella vuonna 2007.

Kartanolla Ira muun muassa järjestää kutsuvierailleen upeita ikimustoisia iltoja, joissa samanhenkiset kohtaavat. Tiloja on mahdollista käyttää myös parien kahdenkeskiseen kinkeilyyn ja tokihan hyvin varustetussa talossa on mahtavaa kinkyillä. Talossa tehdään myös usein valo- ja videokuvauksia. Polttarikausina Ira ja kollegat järjestävät ikimuistoisia, tarvittaessa humoristisiakin sessioita naimisiin
aikoville miehille ja naisille.

Laajinta toimintaa ovat kuitenkin sm-sessiot, fetissi-leikit ja tv-ladyjen vierailut. Monille talo on tuttu, mutta ehkä on vielä niitäkin, joita kiinnostaa tulla ensimmäisen kerran mukaan sessioon tai kenties
kutsu käy joskus illanviettoon...